Ostoskori
0
0,00 €
Sateenkaari-ideologian piilokustannukset Suomelle – Mitä tutkimukset todella kertovat perheiden hajoamisesta ja lasten hyvinvoinnista?
08.11.2025
Kun puhutaan sateenkaariperheistä, virallinen narratiivi on täynnä värikkäitä sydämiä ja "rakkaus on rakkautta" -sloganeja. Mutta mitä tapahtuu, kun zoomataan ulos kuplasta, jossa pieni vähemmistö elää ja katsotaan dataa? Kansainväliset tutkimukset – erityisesti Yhdysvaltain laajin satunnaisotantaan perustuva New Family Structures Study (NFSS, 2012) paljastaa, että sateenkaariperheissä kasvaneet lapset kohtaavat merkittävästi enemmän haasteita kuin heteroperheiden lapset. Regnerus (2012) tutki yli 15 000 amerikkalaista aikuista, jotka olivat kasvaneet erilaisissa perhemuodoissa.
Tulokset ovat pysäyttäviä:
•14 % lesbo äitien lapsista oli ollut sijaisperheessä → vs. 2 % heteroperheestä. Tämä on seitsenkertainen määrä. (Focus on the Family, 2012; Regnerus, Social Science Research, 41(4), 752–775) Alkuperäinen tutkimus: https://sciencedirect.com/science/article/pii/S0049089X12000610
•69 % sai julkista tukea (welfare) lapsuudessa, kun heteroperheissä julkista tukea sai 17 %. Tämä kuvaa 4-kertaista tukea valtion tuen riippuvuudesta.
Lisäksi vain 26 % näistä lapsista oli kokopäivätöissä aikuisena – verrattuna 50 %:iin heteroperheiden lapsista. Heillä oli myös enemmän ahdistusta, masennusta, väkivaltaa, useampia seksikumppaneita, tupakointia ja huumeidenkäyttöä. Surullista on myös se, että alle 2 % lesboparien lapsista elää äidin ja tämän kumppanin kanssa enemmän kuin kolme vuotta. Ihmissuhteet eivät kestä, ja muutoksesta kärsii ennenkaikkea lapset. https://sciencedirect.com/science/article/pii/S0049089X12000610
Lisäksi on huomion arvoista, että naisparit eroavat 2–3x useammin kuin heteroparit Lesbian couples two and a half times more likely to get divorced than male same-sex couples, ONS figures reveal
Silti, tutkimuskirjallisuus samaa sukupuolta olevista vanhemmista on täynnä "no differences" -mantraa, jota suomessakin toistetaan THL:n ja Setan johdolla. Vahva ideologinen aikakautemme päätyy tyrmäämään ne tutkimustulokset, joissa tämä vinouma näkyy ja vetoamaan "No difference" tutkimuksiin, jotka eivät kestä päivänvaloa. Heritage Foundationin tekemän tutkimuksen mukaan "No Differences" -myytti, jonka mukaan sateenkaari perhe on yhtä hyvä kasvualusta lapselle kuin heteroperhe, jossa on isä ja äiti, on kuollut.
Konservatiivinen ajatushautomo Heritage Foundation tiivistää tutkimukset näin: "The 'no differences' paradigm in same-sex parenting research has collapsed. Children in same-sex households face higher rates of public assistance, foster care involvement, and emotional problems – largely due to family www.heritage.org/marriage-and-family/report/the-research-same-sex-parenting-no-differences-no-more
Douglas W. Allen tuo totuuden esiin artikkelissaan "More Heat Than Light: A Critical Assessment of the Same-Sex Parenting Literature, 1995–2013" (Marriage & Family Review, 2015). Siinä paljastuu karu totuus, jonka mukaan "no differences" teoria perustuu seuraaville vinoille olettamille:
• Pienet ja valikoituneet otokset: Useimmat tutkimukset perustuvat alle 300 vastaajaan, jotka ovat itse ilmoittautuneita – ei satunnaisotantaan. Tämä on kuin kysyisi vain onnellisilta vanhemmilta, miten lapset voivat.
• Määrittelyongelmat: Kuka lasketaan "samaa sukupuolta olevaksi vanhemmaksi"? Data paljastaa, että esim. opiskelija asunnot tai yhdessä asuvat veljekset ovat saattaneet päätyä tähän tilastoon "samaa sukupuolta oleviksi vanhemmiksi" vain osoitetietojen perusteella.
• Harhaanjohtavat raportit: Tuloksia on tulkittu poliittisesti – esimerkiksi Sarantakos (1996) löysi heikompia koulusuorituksia sateenkaariperheiden lapsilla, mutta tämä tutkimus jätettiin systemaattisesti pois katsauksista.
• Politisoitunut tiede: Feministinen teoria korostaa "sosiaalista äitiyttä", mutta samalla vastustaa patriarkaalisia arvoja – mikä voi luoda jännitteitä poikien kasvatuksessa. Tutkimus ei saa olla poliittinen työkalu, oli kyse sitten puolustamisesta tai vastustamisesta.
Toisaalta, kyllähän me ihan maalaisjärjelläkin ymmärrämme, että kun perhe hajoaa, valtio korjaa palaset – ja me kaikki maksamme laskun. Oma kokemus tukiperheenä on vahvistanut tätä ajatusta. On ollut mykistävää todeta, miten lähestulkoon "kannattavaa" - valtion tukitoimintojen kannalta - on olla "rikkinäinen" perhe, sosiaalihuollolla kun on kattava tarjonta erilaisia palveluita, joita ei normaaleille, työssäkäyville perheille tarjota: on taloudellista tukea koulunkäyntiin, asunnon hankintaan, harrastuksiin ja sukulaisissa vierailuihin. On tuettuja lomia henkilökohtaisilla avustajilla, tukiperhe palvelua, terapiaa, kotikäyntejä, kotipalvelua, vertaisryhmää, neuvontaa, perhekuntoutusta sekä päivämuotoisena että ympärivuorokautisena palveluna ja paljon muuta. Lisäksi tarjotaan pari kertaa vuodessa erilaisia lippuja mm. Linnanmäelle, Super Parkkiin, HopLopiin, pieneläintiloille ja vaikka sun minne. Lasten, nuorten ja perheiden sosiaalihuollon avopalvelujen ja lastensuojelun käyttökustannukset olivat vuonna 2023 yhteensä hieman vajaat 2,2 miljardia euroa. Miten lasten suojelun kustannukset kertyvät II Lastensuojelun Keskusliiton verkkojulkaisu
Avopalveluiden kustannukset suhteessa asiakasmääriin ovat kasvaneet erityisen voimakkaasti, lisäksi avopalveluiden kustannuksissa tapahtui poikkeuksellisen korkea, noin kolmanneksen, nousu vuodesta 2022 vuoteen 2023. Depressiolääkkeisiin korvausta saaneiden alaikäisten määrä on moninkertaistunut 2000-luvulla. Vuonna 2001 alle 3 000 lasta kuului tähän joukkoon, joka on kasvanut yli 17 000 lapseen vuoteen 2023 tultaessa. Miten lasten suojelun kustannukset kertyvät II Lastensuojelun Keskusliiton verkkojulkaisu, ind2357.
Palvelut siis tulvivat, mutta miksi silti nuoret voivat pahoin? Miksi Nuorten pahoinvoinnin kasvu korreloi sateenkaarikoulutuksen ja SeTan kouluvierailuiden kasvun kanssa? Miksi luvut eivät laske, jos lääke on pettämätön? Siksi ihmettelen joka päivä: Miksi emme puutu juurisyihin? Karu fakta on se, ettei avohuollon piirissä olevilla perheillä ole selkeää käsitystä ydinperheestä. Olen nähnyt ja kuullut muilta, kuinka tukiperhetoiminta mahdollistaa yksinhuoltaja äidin biletyksen ja sunnuntaina lapsi palautetaan äidille, joka krapulaisena hakee lapset parkkipaikalta, taas kerran vieraan miehen kanssa. Perheissä miehet (tai kumppanit) vaihtuvat kuin lapaset talvella – lapset elävät epävakaudessa, jossa vanhemmatkin tarvitsevat jatkuvaa tukea. Ennen kuin kukaan nousee takajaloille, niin todetaan nyt sekin itsestäänselvyys, että toki avohuollon piirissä on myös muista syistä tukea tarvitsevia, mutta pointtini onkin: ongelman juurisyistä pitää pystyä puhumaan.
Yhteiskunnan "SeTa propagandaohjelmoinnin" tuloksena moni nuori aikuinen pitää normaalina, että moninaisuuden sisään kätketty seksuaalinen vapaus tarkoittaa oman identiteetin toteuttamista, jossa ei sitouduta perheeseen. Sen sijaan, että opetettaisiin avohuollon piirissä oleville perheille vakautta ja sitoutumista, sosiaalialalla tuodaan sateenkaari ideologiaa jopa opetukseen ja tulevat sosionomit työssään kannustavat avoimiin perhemalleihin, oman seksuaalisuuden toteuttamiseen, vapaaseen seksiin, seksuaalisuuteen. Tässä ei millään tapaa huomioida lasten YK:ssa määriteltyjä oikeuksia, joiden mukaan lapsella on oikeus isään ja äitiin. Sitä vastoin etusijalla on vanhemman vapaus toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan, koska se on hänen identiteettinsä ydin.
Me kasvatamme yhteiskuntaa, joka opettaa nuorille: sinun seksuaalisuutesi ja fantasiasi ovat tärkeämmät, kuin rakkaus, joka sitoutuu ja uhrautuu muiden puolesta. Seksuaalisuutesi tukemien menee velvollisuuksiesi edelle. Seksuaalisuuden varaan rakennettu identiteetti ei osaa kantaa vastuuta, joka seuraa tekoja. Siksi yhä useampi nuori, joka saa lapsen, ei ole avioliitossa tai edes parisuhteessa ja oletus on, että voi turvallisin mielin tipahtaa avohuollon kahden miljardin euron turvaverkkoon.
Kaikki nämä ajatukset kumpuavat suoraan Setan ideologiasta, joka on Suomen LGBTQ+-vähemmistöjen keskusjärjestö. Seta.fi-sivuilta käy ilmi heidän ydinarvonsa: "Moninaisuus on rikkaus". He edistävät sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa kouluissa, perheissä ja yhteiskunnassa, korostaen valittuja perheitä (chosen families), adoptiota ja monimuotoisia perherakenteita. Seksuaalikasvatuksessa SeTa tukee häpeättömyyttä ja suostumusta, väittäen että "seksuaalisuus on luonnollinen osa ihmisyyttä ja identiteetin ydin" – ilman perinteisiä normeja. He haastavat "normatiivista" perhettä ja lobbaavat inklusiivisia lakeja, kuten sateenkaariperheiden oikeuksia.
Ideologia kuulostaisi ihanalta, suorastaan paratiisilta, mutta niin se perkele on kovin hyvä tekemään kopioita aidoista ja oikeista. Olen viime aikoina lueskellut Dr. Norman Doidgea, joka teki esipuheen Jordan Petersonin kirjaan: 12 elämänohjetta- käsikirja kaaosta vastaan. Hän kritisoi moralistista relativismia ja sen seurauksia. Kirjoittaja toteaa, että suvaitsevaisuus ei ole väärin, mutta täydellinen moraalirelativismi — ajatus, ettei ole olemassa mitään oikeaa tai väärää — johtaa tyhjyyteen ja epävarmuuteen. Ihmiset kaipaavat moraalista kompassia ja varmuutta, ja siksi relativismi usein synnyttää vastareaktiona ideologioita, jotka tarjoavat näennäisiä varmoja vastauksia kaikkeen. Hän myös jakaa huoleni siitä, että nykyään opiskelijat altistuvat enemmän ideologioille kuin aidolle sivistykselle ja itsenäiselle ajattelulle.
Tämä toistuu hyveen etiikassa ja erityisesti Aristoteleen näkemyksissä. Hyveet ovat käyttäytymisen muotoja, jotka edistävät onnellisuutta ja tasapainoa. Relativismi kuitenkin kiistää pysyvät hyveet ja korvaa ne suvaitsevaisuudella, jota pidetään lähimpänä "hyveen muotona". Nykyaikainen suvaitsevaisuuden ja hyveellisyyden korostaminen – esimerkiksi sosiaalisessa mediassa – on usein pinnallista ja itsekorostukseen perustuvaa. Se on hyvesignalointia. Todellinen hyve ei ole mainostamista, vaan arvostelukykyä ja tasapainoa.
Myös professori Tarmo Kunnas sanoittaa ajatuksiani. Hänen mukaansa suvaitsevaisuutta markkinoidaan aggressiiviseen, autoritääriseen sävyyn. Esimerkiksi vuosisatojen ajan uskonsodissa ihmisten omatunto jätettiin rauhaan, mutta nyt näyttää siltä, että modernin suomalaisen omatunto lunastetaan lainsääteisesti, että sen pitää kannattaa sateenkaari ideologiaa, ettei kukaan saa ajatella enää itse yhtään mitään, ei saa tuntea eri tavalla. https://youtube.com/watch?v=C60EE6u3-Ao
Pride ideologia on juuri tätä suvaitsevaisuutta. Monet yliopistot ja koulut ovat sitoutuneet tähän pride ideologiaan juuri suvaitsevaisuuden takia. Ajatus, että kaikki voivat olla yhtä aikaa oikeassa ja ettei kukaan saa sanoa toiselle, miten asiat ovat, esitetään usein keinona välttää kulttuuri-imperialismia. Mutta väite on sisäisesti ristiriitainen. Kun vaaditaan, että kaikkien on oltava suvaitsevaisia kaikkia näkemyksiä kohtaan, ollaan samalla suvaitsemattomia niitä kohtaan, jotka uskovat objektiivisesti oikeaan ja väärään. Tämä on aivan loogisen filosofian perusteita. Kummallista, että tämän ymmärtävät kaikki, paitsi relativistit.
Kumotessaan väittelijän käsityksen oikeasta ja väärästä relativisti itse pitää toista väärässä – ja siten vahvistaa juuri sen, mitä yrittää kumota. Samalla suvaitsevaisuuden alkuperäinen hyve vääristyy.
Perinteisesti suvaitsevaisuus tarkoitti kykyä sietää ja kohdata niitä, joiden kanssa olemme aidosti eri mieltä. Nyt suvaitsevaisuus on varastettu koskemaan vain niitä, jotka kannattavat Pride-ideologiaa.
Tämä uusi suvaitsevaisuus muuttuu välineeksi mustamaalata niitä, jotka huomauttavat relativismin sisäisestä ristiriidasta. Näin rikotaan yhtä aikaa sekä alkuperäinen että uusi suvaitsevaisuuden määritelmä.
Kun ollaan relativismin ytimessä, suvaitsevaisuus muuttuu hyvesignaloinniksi, jossa ei myöskään ole objektiivista hyvää eikä pahaa. Ironisesti hyvesignalointi on siis aikamme suurin pahe.
Tähän loppuun haluan pohtia vielä, mitä on rakkaus ja seksuaalisuuteen perustuva identieettikäsitys? Jos sateenkaari piirien slogan on: love is love – pitää termi love määritellä. Onko se sitä, että baarissa tapaat jonkun, jonka kanssa on "henkilökemiaa" ja siksi päädyt hänen kanssansa samojen vällyjen väliin?
Kristitylle rakkaus on paljon enemmän, kuin lihan himoja ja suuria tunteita. Rakkaus on valinta. Se on valinta uhrautua toisten puolesta ja puhtain rakkaus pystyy uhrautumaan jopa sellaisen puolesta, jota kohtaan tunnet negatiivisia tunteita. Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Se ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile. Rakkaus on oman elämänsä kadottamista, ei oman navan kaivamista. Se on sitoutumista, ei itsekeskeistä himoa. Se luo vahvoja perhesiteitä, joissa rakkaus näkyy huolenpitona, tukena ja yhdessäolona. Se on päätös elinikäisestä suhteesta, joka priorisoi yhteyttä ja keskinäistä tukea ajan myötä, luoden luottamuksen ja ymmärryksen ilmapiirin.
Himo taas on ohimenevää ja seksuaalisuuteen perustuvaa, välittömän tyydytyksen ja itsekeskeisyyden ruokkimista. Himo etsii henkilökohtaista nautintoa, ei kumppanin suurempaa hyvää. Nykyinen päiväkotien ja koulujen seksuaalikasvatus lähtee oletuksesta, että lapsi on syntymästään saakka seksuaalista nautintoa etsivä olento ja tähän hänen identiteettinsä perustuu.
Kristityillä identiteetti perustuu taas totuuden etsintään, muiden puolesta uhrautumiseen ja yhteisen hyvä etsimiseen. Puhutaan että identiteetti on Kristuksessa, jonka persoonasta luetaan Raamatusta. Identiteetin juuret ovat syvällä.
Seksuaalisuuteen perustuva identiteettikäsitys taas kumpuaa historiallisesti seksologian uranuurtajiin, kuten Alfred Kinseyn tutkimuksiin. Hän väitti "tieteellisesti todistaneensa", että vauvojen ja lasten normaaliin elämään kuuluu orgasmiin huipentuva seksuaalisuus. Mikä oli todistusaineisto? Kinsey kertoo avoimesti, että se koostui havaintoraporteista, joita hän sai aikuisilta, jotka elivät seksuaalisuhteissa lasten kanssa (Kinsey ym. 1948: 160–161). Tämä ajattelu on levinnyt THL:n suomeksi julkaisemaan Maailman terveysjärjestön oppaaseen "Seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa" Kinsey-instituutin (Indianan yliopisto) ja SIECUS-järjestön kautta – sekä saksalaisten seksuaalipedagogien Helmut Kentlerin ja Uwe Sielertin vaikutuksesta. Kentler johti Berliinin valtion rahoittamaa kokeilua, jossa lapsia sijoitettiin pedofiileille "terapeuttisiksi" vanhemmiksi (1969–2003). Kinsey, Alfred & Pomeroy, Wardell & Martin, Claude & Gebhard, Paul (1948) Sexual Behavior on the Human Male. Philadelphia: Saunders.
Sanotaan, että hedelmistään puu tunnetaan.
Jos juuret ovat jo näin mädät, mitäs veikkaatte, voiko puu tuottaa tervettä hedelmää? Jos identiteetti on yhtä kuin seksuaalisuus, rakkauden määritelmäkin vinoutuu. Himosta tulee "rakkaus" – ja lapset kasvavat uskomaan, että nautinto on ensisijaista sitoutumiseen verrattuna. Lisäksi: miksi seksuaali-identiteetin ja SeTa idelogian nimeen vannoutuvat tarvitsevat turvallisen tilan?
Terve identiteetti kestää eriävät mielipiteet. Se luottaa siihen, että jos kaikki "totuudet" saavat olla yhtä aikaa esillä, oikea totuus voittaa. Vääränlaisen identiteetin suojelemiseksi taas tarvitaan turvallisia tiloja. Suoja, joka ei altistu erilaiselle ajattelulle. Turvallinen tila on kuin lasikaappi, jossa ei ole elämän tuiskuja ja tuulia. Se suojaa, mutta se myös eristää todellisuudelta opettaen, että ristiriidat ovat vaarallisia. Keisarin uudet vaatteet sadussa ihmiset pitivät yllä keisarin "turvallista tilaa" toteamalla, että kyllä vain, hänen uudet vaatteensa ovat hienot. On silti vähemmän rakkaudellista valehdella oman elämänsä "love is love" kuplassa eläville keisareille, että heillä on hienot vaatteet, kuin puhua totuutta salatuimpaan saakka.
On aika rikkoa lasikaappi ja kohdata tuuli – vakaiden perheiden ja totuuden nimissä onneksi suomessakin, tämä vielä ymmärretään. Sateenkaarikuplassa elää vain 3–9 % maailman väestöstä, ja tätä samaa suhdetta uskaltaisin soveltaa myös suomen lukuihin. Sitä vastoin suomessa konservatiiveiksi voidaan laskea Kristillisdemokraatit ja heidän kannattajansa, suuri osa Perussuomalaisista sekä esimerkiksi Kokoomuksen ja Keskustan oikea laita. Näin ollen konservatiiveja voisi ajatella olevan suomessa ainakin sellaiset 40%.
Miksi emme siis kuuntele enemmistöä? Puhutaan mainehaitasta, mutta tässä on kognitiivinen dissonanssi: suurin osa suomalaisista ei allekirjoita SeTan oppeja. Työpaikoilla puhutaan eettisistä toimintamalleista ja siitä, että ei tahallaan loukata ketään eikä tuoda ideologiaa työpaikalle. Silti työnantajat ovat mukana Pridessä joka kesä, vaikka suuri osa ihmisistä työpaikoilla ei kannata koko aatetta. Puhutaan mainehaitasta, jos ei olla mukana, vaan olisiko kuitenkin kysymys Tukholma syndroomasta? Ei uskalleta puhua, sillä olemme tottuneet, että kypsät konservatiiviset ovat hiljaa, jotta sateenkaari porukkaa ei loukkaannu. Puhuminen ei ole vastakkainasettelua, jos keisarilla ei todellakaan ole vaatteita. Kuplan on hyvä silloin puhjeta. Otetaan kolumnisti Sanna Ukkolasta mallia, joka ei tee vastakkain asettelua, vaan paljastaa Keisarin uudet vaatteet. Tässä hänen sanan säiläänsä sateenkaari kuplasta, joka kiteytyi itsenäisyyspäivän SeTan toiminnan johtajan Pyhä-Pillu pukuun:
On tietenkin helppo teeskennellä, että kyseessä on yhteiskunnallinen kannanotto. Ei ole. Kyseessä on ultranarsistinen kannanotto. Katsokaa minua. Kun toinen juhlistaa Suomen itsenäisyyttä, veteraaneja ja tuhansien nuorukaisten hiellä ja verellä ostettua itsenäisyyttä, toinen pukeutuu pilluksi. Kuvitelkaa, jos Mauri Peltokangas olisi kävellyt Linnan juhliin penisasussa.
Pyhä pillu -puku ei symboloi naisten vapautumista. Se symboloi epätoivoa. Se on kuin huuto: "Minulla ei ole mitään muuta sanottavaa kuin se, että minulla on vagina! Ja haluan huomiota hinnalla millä hyvänsä." Naisten pitäisi nimenomaan päästä pois siitä biologisen kohtalon roskakorista, johon nämä aktivistit yrittävät meitä jatkuvasti tunkea. Rohkeaa olisi jättää alapää kotiin ja tuoda juhliin ajatuksia. Rohkeaa olisi mennä Linnan juhliin ilman tarvetta olla uhri tai jonkinlainen sokkiartisti. (Koko artikkeli luettavissa täältä: www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a2c2afe3-dcc4-41b6-ab8a-1616909c5b4d).