New Yorkin julkilausuma

Kommentoin tässä ns. New Yorkin julkilausumaa Ranskan ja Saudi-Arabian johdolla tehtyä julkilausumaa Palestiina kysymyksen rauhanomaisesta ratkaisemisesta ja kahden valtion mallin toteuttamisesta. https://onu.delegfrance.org/new-york-declaration
Äänestys oli eilen, ja ulkoministerimme Elina Valtonen painoi "kyllä" nappia, eli Suomi liittyy tähän julkilausumaan mukaan. Pureudun tässä siihen, mikä julkilausumassa on huolestuttavaa Suomen kannalta. Kaiken tämän ymmärsi upeat Sari Essayah KD ja Riikka Purra PS
1) Julkilausuma rikkoo Oslon sopimuksia, jossa sitoudutaan kahdenkeskeisiin neuvotteluihin Israelin ja Palestiinan välillä. Nyt idea on, että Israelin "yli kävellään", KV yhteisö ja Palestiina päättää yhdessä, mitä tehdään (aikaisemmin Suomi sitoutunut ratkaisuun keskinäisin rauhanomaisin neuvotteluin). Oslon periaatteisiin nimenomaan kuuluu, että kumpikaan osapuoli ei yksipuolisesti muuta alueiden oikeudellista statusta (Palestiinan hallinto ei julista valtiota eikä Israel anneksoi alueita). --> Jos siis kansainvälinen yhteisö julistaa Oslon prosessin kuolleeksi – joka on Palestiinan hallinnon perustanakin – Palestiinan hallinto menettää legitimiteettinsä. Palestiinan hallinto nimittäin syntyi Oslon sopimuksissa. --> Jos Palestiina, YK tai kansainväliset järjestöt kokee oikeudekseen ohittaa kahden keskeiset neuvottelut, avautuu myös Israelille mahdollisuus yksipuolisiin toimiin. (uuuh - odotan jo @yleuutiset otsikointia tästä) Esim. E1 kaavoitus ja rakentaminen. Btw: Yle ja HS ovat uutisoineet, että E1 katkaisisi länsirannan – tämä ei pidä paikkaansa, vaan on jo vakiintuneeksi muodostunutta valtamedian valhetta. https://x.com/pasi_turunen/status/1958582140485967972
2) Julkilausumalla ei ole KV oikeudellista painoarvoa, mutta siinä vaaditaan erityisesti Israelia toimimaan tietyllä tavalla. Liitteissä esim. puhutaan jopa suurlähetystöjen poistamisesta Jerusalemista ja KV vasemmiston BDS liikkeen tukemisesta Israelia vastaan.
3) Julkilausumassa puhutaan "laittomasta läsnäolosta" Länsirannalla. Israelilla on kuitenkin yhtäläinen oikeus C alueisiin, mitä Palestiinalla A ja B alueisiin. YK pyrkii nyt ylikävelemään Oslon sopimusten yli siinäkin, että vuosi sitten sitouduttiin etnisesti puhdistamaan juutalaiset C alueilta vastoin Oslon sopimuksia. Aikaa annettiin 12 kuukautta (resolution ES-10/24 of September 18, 2024). Etinen puhdistus, pakkosiirto sanaa ei voitu toki käyttää, koska se on KV lain näkökulmasta laitonta, joten käytettiin sanaa "evakuointi". --> Juutalaiset siis evakuoidaan omista kodeistaan "väliaikaisesti". Yeah right - yhtä väliaikaisesti, kuin Nixonin erottautuminen kultakannasta 1971. Evakuointi tarkoittaisi 500 000–700 000 juutalaisen pakkosiirtoa. Miten Suomen päättäjät voivat hyväksyä tämän? Jos etninen puhdistus" on kirosana Israelia solvattaessa, eikö tässä tunnisteta sama ilmiö?! Lisäksi: Montevideon periaatteisiin kuuluu vähemmistöjen oikeuksien kunnioittaminen. Miten Palestiinan valtio – joka vaatii juutalaisten etnistä puhdistamista – kunnioittaisi juutalaista vähemmistöä? Paperissa vaaditaan, ettei demografisia rakenteita tai alueellisia rajoja muuteta, mutta samaan aikaan palestiinalaisosapuolelle sallitaan juuri tämä. --> Paperissa käytetään käsitettä "illegal presence" – "laiton läsnäolo". Se ei ole kansainvälisen oikeuden termi tässä merkityksessä, vaan on repäisty paperiin USAN maahanmuuttolainsäädännöstä = yksilö ilman oleskelulupaa. Tällä e ole mitään tekemistä Länsirannan C alueilla asuvien juutalaisten kanssa.
4) Kohta 4: Viimeksi tänä aamuna Yemenistä ammuttu raketteja Tel Aviviin. Hienoa siis, että kaikki iskut siviilejä kohtaan tuomitaan. Mutta samalla Israelin terrorismin vastainen sota tuomitaan. Siis Hamasin ja Israelin toimet laitetaan samalle viivalle. Lisäksi, perinteisesti, Israelia syytetään nälkäännäännyttämisestä, vaikka todisteita tämän väitteen älyttömyydestä on paljon:
https://en.hafakulta.agri.huji.ac.il/link/aron-troen-times-of-israel-gaza-nutrition-2024
https://x.com/KatriinaRepone1/status/1952919731419099483
https://x.com/studioarkla/status/1949746066330440098
Lisäksi syytökset palestiinalaisten nälkään näännyttämisestä alkoi jo 9.10.23 – siis vain kaksi päivää Hamasin brutaalin hyökkäyksen jälkeen. Israel aloitti sodan Gazassa vasta lokakuun lopulla. Miten se siis on voinut olla vastuussa GAzalaisten nälkiinnyttämisestä jo 9.10? https://alhaq.org/cached_uploads/download/2023/07/11/letter-to-meps-11-july-2023-1689104272.pdf
Väitteen esitti Al-Haq, jota meidän vasemmistopoliitikot pitävät legitiiminä "kansalaisjärjestönä". USA on tosin asettanut Al Haq kohtaan pakotteita terrorismi kytköksien takia.
https://tiktok.com/@katriinareponen77/video/7526921446870781206
5) Israel käy kovaa sotaa terrorismia vastaan. Silti julkilausumassa on useassa kohdassa hattarareunusteisia lauseita "kahdesta valtiosta rauhassa, yhteisen hyvinvoinnin keskellä. Molemmilla mailla on rauha ja turvallisuus sekä suvereniteetti taattu ja menestys ja hyvinvointi vain vallitsee". Aivan kuin tämä tapahtuisi sillä, että sen paperille kirjoittaa. Terrorismi ei rauhaksi muutu, vaikka maailman johtajat sitä papereissaan kuinka hokisivat. Teksti tarjoaa kauniita sanoja, johon Valtosen on helppo nyökytellä: "Tätähän me juuri haluamme!" – aivan irrallaan siitä, mitä alueella oikeasti tapahtuu.
6) Julistuksessa on myös kohta, jossa puhutaan palestiinalaisvankien vapauttamisesta. Mikä velvollisuus Israelilla olisi tyhjentää vankilansa, joissa on massamurhaajia, raiskaajia ja terroristeja? Aivan käsittämätöntä. Pistetään kontekstiin. Venäjä vaatisi Uudeltamaalta alueita itselleen ja YK vaatisi, että kaikki Venäläiset vangit suomen vankiloista pitäisi samalla vapauttaa. Miten tämä liittyy mihinkään? Lisäksi vaaditaan Israelin armeijan täydellistä vetäytymistä Gazasta nyt heti. Se jättäisi Hamasin valtaan. Taas paperista löytyy haihattelevia pumpuli-lausahduksia, kun se unelmoi sanoessaan, että Hamsilla ei olisi mitään valtaa Gazassa. Really? Siis se, että se on johonkin paperiin kirjoitettu, aiheuttaisi jotenkin sitten sen, että Hamas vaan haihtuisi kuin pieru saharaan Entä Palestiinalainen islamistinen jihad? Entä PLFP? Entä ISIS myönteiset ryhmittymät? haihtuuko nekin sillä, että paperiin kirjoitetaan sanat: "rauhallinen yhteiselo"?
7) Kohdassa 7 taas kerran uskotaan: Land for peace. Eli että kun Israel luovuttaa maata, niin rauha tulee. Tuliko, kun Israel veätytyi Gazasta? Tuliko, kun sovittiin A ja B alueista? Haluaako Palestiina osia maasta vai koko Israelin? Hohhoijaa.
8) Paperissa vaaditaan Israelia sitoutumaan "maa rauhaa vastaan" -periaatteeseen, vaikka Israel ei aloittanut sotaa.
9) On merkille pantavaa, että Hamas on ottanut Ranskan julistuksen innostuneesti vastaan: se on heidän mukaansa positiivinen askel kohti palestiinalaisten oikeutta ja tukee valtiota "kaikilla miehitetyillä palestiinalaisalueilla Jerusalem pääkaupunkinaan".
10) Paperissa ei mainita, miten juutalaisten oikeudet ja pyhät paikat suojellaan – odotus näyttäisi päinvastoin olevan, että Israel itse suorittaisi etnisen puhdistuksen, jotta uusi apartheidiksi luonnehdittava Palestiina olisi "juutalaisista vapaa".
11) Paperissa samaan aikaan kehutaan Palestiinan hallinnon läpinäkyvyyttä ja luvataan vaaleja, väitetään opetussuunnitelman deradikalisointia – noh, jokainen voi meistä lukea esim. täältä, miten niin kuin omasta mielestä tämä läpinäkyvyys ja deradikalisoituminen toteutuu. https://unwatch.org/unrwa-terrorgram/
--> eikä siinä vielä kaikki – vaan paperi käskee Lähi-idän ainoan demokratian, jossa Arabeilla samat ihmisoikeudet kuin juutalaisilla – ottamaan Palestiinasta mallia! Voi hyvät hyssykät!
12) Kohta 12: "We supported the urgent implementation of the Arab-OIC reconstruction plan to allow early recovery and reconstruction in the Gaza Strip." Eli islamilaisen yhteistyön järjestö OIC rakentaisi Gazaa rauhanomaiseen yhteiseloon juutalaisten kanssa.
13) YK:n Yleiskokouksella ei ole kansainvälisoikeudellista sitovuutta, ellei se toimi peruskirjan VII luvun nojalla. Nyt asiakirjan liitteessä "kutsutaan jäsenvaltioita panemaan täytäntöön" Palestiinaa koskevat päätöslauselmat ja "omaksumaan toimia", joilla noudattaminen varmistetaan – sekä huolehtimaan seurauksista, jos ei noudateta. Tämä siirtäisi valtaa yleiskokoukselle tai muille tahoille tavalla, joka rikkoo YK:n peruskirjan henkeä. Se on eräänlainen vallankaappaus YK:ssa.
14) Kohta 14: "Dedicated reconstruction international Trust Fund to that aim. We underlined the indispensable role of UNRWA": --> Eli rahaa lisää Länsimailta ja UNRWAA ei tietenkään voi korvata.
15) Liitteessä on myös kohta "Non-recognition": ei tunnusteta lailliseksi tilannetta, joka on syntynyt Israelin "laittomasta läsnäolosta (vaikka ei ole Oslon sopimusten mukaan)" miehitetyillä alueilla. ei tunnusteta muutoksia alueen fyysisessä luonteessa, demografiassa, instituutioissa tai statuksessa 5.6.1967 miehityksen jälkeen – paitsi jos osapuolet ovat näin sopineet neuvotteluissa. --> Mitä ihmettä, kun on kyse Israelista, yhtäkkiä viitataankin kahden keskeisiin neuvotteluihin, vaikka muu teksti ohittaa ne.
16) Me kaikki olemme nähneet UNIFILIN toiminnan Lebanonissa. https://x.com/KatriinaRepone1/status/1845522733527941371
Nyt Ajatuksena on, että UNIFIL ottaisi vastuun rauhasta Gazassa. ja punainen risti huolehtii humanitäärisestä avusta, Punainen risti – joka on ollut hyvin tietoinen Hamasin sairaaloiden käytöstä: Good luck with that. https://ngo-monitor.org/in-the-media/opinion-hamas-and-the-red-cross/
Yhteenveto: BDS liike sisältää Council of Islamic National Forces in Palestinen, jonka jäseniä ovat Hamas, Islamilainen Jihad ja PFLP – käytännössä BDS on Hamasin projekti. Ja aivan: heidän Sanahelinänsähän tässä on kirjoitettu länsijohtajien hyväksyttäväksi… miten se Jarkko Tontti sanoikaan… Hamasin hyödylliset idiootit.