Rule of Law vs Lawfare

Rule of Law vs Lawfare – Länsimaisen sivilisaation tärkein taistelu.

Viime vuosina olen yhä enemmän pohtinut, miten kansainvälinen oikeus toimii – ja ennen kaikkea miten sitä käytetään. Kaksi käsitettä nousee esiin yhä useammin: oikeusvaltio (rule of law) ja lawfare, eli oikeuden väärinkäyttö strategisena aseena. Nämä eivät ole pelkkiä akateemisia ideoita – ne määrittävät konkreettisesti, miten valtioita kohdellaan ja miten mielipiteitä maailmalla muovataan.

Rule of law merkitsee yksilön oikeuksia ja sen tarkoitus on rajoittaa valtaa, Lawfare käyttää oikeutta keinona saavuttaa poliittinen tavoite. Rule of Law on normatiivinen ja legitiimi periaate, Lawfare on usein manipuloiva strategia. Rule of law käsittää kaikki hallinnon tasot, Lawfare aseistaa oikeusprosessin. Ja tärkeimpänä: Rule of Law tuomioistuimen pitäisi olla riippumaton, Lawfare tarkoituksena on oikeusjuttujen nostaminen propaganda tarkoituksessa.

Jos jossain niin Israeliin kohdistuvassa KV lain käytössä näkyy oikeuden hyväksikäyttö (Lawfare) oikeusvaltio periaatteen (Rule of law) sijaan. Miksi tämä on tärkeää? Koska historia osoittaa, että se, mitä Israelissa tapahtuu – valuu pikkuhiljaa tänne länsimaihin.

Me pitkään haukoimme täällä "sivistyneessä lännessä" henkeä, kun Lähi-idässä sodittiin. Pistimme Israelin Iranin kanssa samalle viivalle oikeustajun ja demokratian (tai sen puuttumisen) suhteen ja sanoimme: molempien siellä pitäisi rauhoittua.

Nyt kun tämä sama islamistinen hallinto penetroituu Eurooppaan, alkaa ääni kellossa muuttumaan. Onko Euroopalla oikeus puolustautua ääri-islamia vastaan? Jos emme näe Israelin oikeutta (ja velvollisuutta) taistella ääri-islamia vastaan Lähi-idän ainoana demokratiana, emme pysty puolustamaan itseämme vaarallisen islamisaation edessä.

Silloin puhe kääntyy aina siihen, kuinka Israel kolonisoi ja meidän tulee toivottaa islam tervetulleeksi. Katukuva saa kivaa väriä moskeijoista ja meillä on paljon opittavaa islamista. (Suoria lainauksia Helsingin yliopiston käytännön teologian kurssilta). Menee kulttuurit ja uskonnot sekaisin.

Kun käy läpi Lähi-idän sodat, Israelin rajat ja sen, miehittääkö Israel länsirantaa vai ei, pääsemme KV lain ytimeen, joka pitäisi olla "Rule of Law" oikeusvaltio periaatteen mukainen. Hyvä esimerkki "Rule of Law" periaatteen soveltamisesta Länsirannan tapauksessa oli Mike Pompeon johtama ja kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden kanssa laadittu doktriini vuonna 2019. Pompeo ei väittänyt siirtokuntien olevan automaattisesti laittomia, vaan korosti, että niiden asema on arvioitava tapauskohtaisesti oikeudellisten perusteiden ja historian valossa. Hän painotti, ettei kyse ole oikeudellisesta absoluutiosta, vaan siitä, että kansainvälistä lakia ei tulisi käyttää poliittisena välineenä. Linjauksen valmistelussa kuultiin kansainvälisen oikeuden asiantuntijoita – mukaan lukien konsultteja, oikeusprofessoreita ja ulkoministeriön juristeja – joiden mukaan Israelilla on historialliset ja oikeudelliset juuret alueella, eikä Länsirannan tilannetta voi yksiselitteisesti rinnastaa perinteiseen miehitykseen.

KV lain elimistä, YK:n johdolla on kuitenkin tullut Lawfare, jossa oikeutta hyväksikäytetään saavuttaakseen poliittisia tavoitteita.

Lawfare, on lain ja oikeudellisten prosessien väärinkäyttöä – erityisesti kansainvälisellä tasolla. Näemme lawfaren käytäntöä esimerkiksi Israeliin kohdistuvana oikeudellisena painostuksena, mutta ilmiö ei suinkaan rajoitu vain Israeliin ("What starts in Israel, does not end with Israel). Tämä oikeuden käyttämisen muoto on jatkunut jo jonkin aikaa ja se on yksi sivilisaatiomme hälyttävimmistä murenemisen merkeistä!

Nykyisin näemme, kuinka Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa (ICC) ja Kansainvälisessä tuomioistuimessa (ICJ) nostetaan kanteita, joiden taustalla on selkeitä poliittisia tavoitteita – ja nämä tapaukset vääristävät ja kääntävät nurin monia kansainvälisen oikeusvaltioperiaatteen keskeisiä periaatteita.

Jo vuosikymmenten ajan on ollut nähtävissä jännite oikeusvaltioiden (kuten Israel, Yhdysvallat ja Britannia) ja autoritaaristen valtioiden (esim. Venäjä, Kiina ja Iran) välillä. Meille laki on rajoite vallalle. Heille laki on vallankäytön oikeutus. Tämä jännite heijastuu kansainvälisiin sopimuksiin, neuvotteluihin ja yhä enemmän myös kansainvälisiin tuomioistuimiin, joissa lawfare toimii julkisena painostuskeinona.

Monet nykyiset oikeusjutut – kuten esimerkiksi Etelä-Afrikan ICJ:ssa nostama kansanmurhasyyte Israelia vastaan – eivät perustu oikeudellisiin realiteetteihin vaan poliittisiin tarkoitusperiin. Ne luovat kuitenkin kertomuksia, jotka leviävät mediaan ja muovaavat yleistä mielipidettä. Ja vaikka ne lopulta todettaisiin perättömiksi, vahinko on jo tehty. Korjaus uutisessa jää pieneksi alaviitteeksi, mutta alkuperäinen väite elää ja leviää.

Tämä on lawfaren ydin: oikeudellisten väitteiden käyttäminen strategisena aseena, jolla vaikutetaan kansainväliseen mielipiteeseen, de legitimoidaan valtioita ja painostetaan niitä poliittisesti. Se ei rajoitu Israeliin. Israel on kanarialintu, se on varoitus meille kaikille.

Länsimaiset liberaalit demokratiat eivät voi suhtautua tähän välinpitämättömästi. Tapa, jolla oikeutta käytetään (tai väärinkäytetään), ei ole enää pelkkä juridinen kysymys – se on osa suurempaa sivilisaation kamppailua. Jos hyväksymme oikeuden väärinkäytön Israelia kohtaan nyt, vaarana on, että se kohdistuu seuraavaksi kehen tahansa meistä.